Lapsuus iski takas ja joulu saapui.

15 min ja on jouluaatto. Tänne Naantaliin kokoonnuttiin. Kaikki lapset omista suunnistaan. Tuossa toinen veli vääntää skinkkaan ruiskuorta ja toinen lukee vanhoja sarjakuvia. Koirat on hämmentyneitä kaikista ihanista tuoksuista ja ihmisistä. Vielä ei oo lunta, mutta joulu kuitenkin on jo täällä. 
Tä on eka kerta about vuoteen, kun pelkästään meidän alkuperänen perhe on koolla ilman uusia ihania tyttöystäviä. 
  
   Koristeltiin kuusta äsken ihan samoin ku kymmenenvuotta sitten, ainoo ero on että mulla on vaatteet päällä (olin alle 10-v pikkunen nudisti), eikä pikkuhousuja päässä (kun puin, puin itse), Akustilla ei ollut kukkaista mekkoa päällä (meidän pikku rinsassi) ja Oton tukka pari metiä pidempi. 


    




                     HYVÄÄ JOULUA! JOYEUX NOEL!

Ja he kaikki elivät onnellisena elämänsä loppuun saakka...

Kaikkien lastentarinoiden loppu pätee meihin kaikkiin prinsessoihin ja prinsseihin.   
Se vaan unohtuu monelta liian helposti. 


 Itse olen nyt siinä elämäntilanteessa, ettei omasta polusta tiedä vielä yhtikäs mitään. En halua tietää missä olen viiden vuoden päästä, enkä halua sitä suunnitella sen enempää. Joitakin tavotteita elämälle on, mutta ne eivät rajaa paljoakaan. Täytyy vaan seurata omia askelia ja pysyä mukana.  


Nyt alan nähdä myös sitä, miten ystävieni elämä johtaa riskeillä ja luopumisella johonkin upeaan. Ulkomaille, unelmatöihin, suhteeseen rakastaman ihmisen kanssa, upeisiin kouluihin ja onnelliseen paikkaan. Jokaisen olisi vaan tarpeellista välillä pysähtyä ja tajuta, kuinka onnellinen oikein on.  


T: positiivi tonttu

Hän

Hän istuu vuoteellaan katsoen Gossip Girliä. Ensimmäisestä tuotantokaudesta jää ikävä olo; miksi Chuck ja Blair eivät vain voi rakastaa toisiaan? Nyt on kuitenki menossa toisen kauden viimeinen jakso. Chuck seisoo limusiininsa edessä lahjoja ja kukkia kourassaan... "I love you". AH vihdoin!!!


Hänellä on yksi asia vähemmän päiväjärjestyksessään.


Koulussa hänellä on mukavaa, mutta jokin asia ei täsmää. Ryhmänkin kanssa alkaa sujua paremmin. Ensi-ilta lähenee, replat lisääntyy, 6 sivua nykyteatterista. Pieni stressi, Hän oli jo unohtanut miltä se tuntui.


Töitä Hän on ottanut liikaa, mutta silti ne ovat tähän menessä olleet pieni piristys viikossa. On päässyt pois ulkoilemaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Tulevana torstaina tapahtuu kuitenkin jotain hyvin odottamatonta. 
Hän joka on tunnetusti hieman raidallinen ja renttuinen.... pukeutuu jakkupukuun.
Kyllä, on jo ostettu suorat housut, kaulupaitoja jopa kaksi ja jakku. Maailma on täynnä ihmeitä. Yksi niistä on yli 11e palkka ja toivottavsti vakaa työpaikka yhdestä Helsingin hienoimmista ravintoloista. 


Onhan Hän onnelinen. Uusi koti odottaa ensi maanantaina alppilassa uutta asukastaan. Mutta kaikki pelottaa. Katsoessaan Gossippia Hän alkaa ikävöimään tuttuja ystäviään. Heitä, joiden kanssa nauretaan eroottisille runoille, tai hölmölle kellonajalle (11.11). Hän menee parin päivän päästä kotiin ja on juhlii teinivuosien päättymistä ystävien, länsi-suomen ja perheensä kanssa. Hän ei voisi tietää nyt mitään parempaa.


Ehkä sitten, pienen tauon jälkeen, Hän on valmis kohtaamaan Chuckin ja Blairin tulevaisuuden.

Alppila!

Täytyy hehkuttaa. Paljon on tapahtunut parin viikon sisällä, muuta suurin tänä iltana. Alppilassa kävästiin ja siine jäätiin. 


Kaksio melko soma, ens maanantaina meidän oma! Tai vuokrattu...


Pitkään kyllä sitä oltiin metsästettykki eli nyt oli jo aika! Se on ihan Linnanmäen vieressä, eli vakiasiakkata ollaan ens kesänä. Kaikki siinä lähellä ja jopa oma iso parveke! Oih, kyllä kelpaa!


Jihuu!

Kotoa kotiin ja siitä muinaisuuteen.

Syysloma ohi ja täällä taas, takaisin Kauniaisissa. 


Kämpässä odotti mieletön siivo. Siivo. Omituinen sana. 
Imuroin, järestin, vein roskat. Nyt pystyy taas hengittämään ja kestämään. 


Ens ma ensimmäiset kirjalliset kokeet. Täytyy lukea. Hitstoriaa.

Tiesittekö että antiikin kreikassa näyttelijöillä oli suuret puiset tekopenikset. Se symboloi elämää. Teatteri muodostui juhlan ohelle, jossa palvottiin suuren puisen penispatsaan äärellä. 


Nyt tiedät. 

Sitten kun...

...mulla on oma koti pidän ihanat illalliskutsut...

... leivon puhtaassa keittiössä upeita cupcakeseja, niin ettei samassa pienessä keittössä ole ainuttakaan kinuavaa krapulaista opiskelijaa...

... nautin omasta 120cm sängystäni nukkumalla laiskoja viikonloppuja ilman, nitinää ja kierähtämistä lattialle.

      

              

P.s jos sitä lukaalia ei löydy joulukuuhun mennessä, ei Maria Jotunin tiellä nähdä mummotonta päivää. 

Arvioitu on.

Eilen oli monologien demo. Nyt on jotenkin tyhjä olo. 

Olin aina hieman epäileväinen mun monologia kohtaan harjoituksissa. Alussa mitetin että juu, se on hyvä teksti. Kun aikaa kului, olo tuli epävarmemmaks... jutusta ei oikein saanu kiinni. Se on todella hajanainen ja melko yksuloitteinen, pelkästään jankutusta siitä kuin hienoa on kuolla 27-vuotiaana. 

Hauska oli juu, vaikeakin juu, haastava ei. 

Viikko sitten usko koko touhuun ja itteeni meni täysin. Oliko vika mussa vai monologissa...? Päätin että se oli molemmisa. Monologi oli vain haastava tehdä, mutta jos sen tekee hyvin siitä saa vielä enemmän. Otin kaikki Elinan neuvot ja väänsin siitä esityksen.

Aluks lähin tekemään sitä kuitenkin ihan väärin. Aloin kehittämään roolihahmoa ulkoa, kun sen olis pitäny lähteä sisätltä. "Esittämällä hullua, et ole hullu", näin sanoi viisas nainen nimeltään Knihtilä. 

Okei... ei saa esittää hullua. Keskityin siis vaan siihen mitä roolihenkilö haluaa, mihin se pyrkii ja miksi...? Vähitellen ajatusten myötä aloin löytämään tyyppiä, joka todellakin osoittautui hulluksi. Mutta kun hahmo alkoi muodostumaan, aloin pelätä että todella ylinäyttelen hahmoa, enkä osaa olla läsnä tilanteessa. 

Vedin kyllä täysillä ja sain hyvää palautetta (palaute opettajilta ja ystäviltä oli kuitenkin aika mitäänsanomaton; hyvä). Nautin tän tekemisestä ja mun roolia tarvittiin, jotta meidän esityksen kokonaisuudesta ei olis tullut pelkkää ranteiden viiltämistä. Olin se pieni komedian pilkahdus alussa, välissä ja lopussa.  

Mutta jotenkin tää kurssi jätti tyhjäksi ja tyydyttämättömäksi.

Jos olisin valinnu Elinan kurssille eri monologin, joka olis ollu aivan jotain mitä mä en ole (maskuliinen, vakava,ehkä kyyninen, voimakas hahmo), josta olis löytynyt eri tasoja jne. Olisinkohan oppinu enemmän, pystynyt parempaan ja saanu voima-naisen opeista enemmän irti...