Eilen oli monologien demo. Nyt on jotenkin tyhjä olo.
Olin aina hieman epäileväinen mun monologia kohtaan harjoituksissa. Alussa mitetin että juu, se on hyvä teksti. Kun aikaa kului, olo tuli epävarmemmaks... jutusta ei oikein saanu kiinni. Se on todella hajanainen ja melko yksuloitteinen, pelkästään jankutusta siitä kuin hienoa on kuolla 27-vuotiaana.
Hauska oli juu, vaikeakin juu, haastava ei.
Viikko sitten usko koko touhuun ja itteeni meni täysin. Oliko vika mussa vai monologissa...? Päätin että se oli molemmisa. Monologi oli vain haastava tehdä, mutta jos sen tekee hyvin siitä saa vielä enemmän. Otin kaikki Elinan neuvot ja väänsin siitä esityksen.
Aluks lähin tekemään sitä kuitenkin ihan väärin. Aloin kehittämään roolihahmoa ulkoa, kun sen olis pitäny lähteä sisätltä. "Esittämällä hullua, et ole hullu", näin sanoi viisas nainen nimeltään Knihtilä.
Okei... ei saa esittää hullua. Keskityin siis vaan siihen mitä roolihenkilö haluaa, mihin se pyrkii ja miksi...? Vähitellen ajatusten myötä aloin löytämään tyyppiä, joka todellakin osoittautui hulluksi. Mutta kun hahmo alkoi muodostumaan, aloin pelätä että todella ylinäyttelen hahmoa, enkä osaa olla läsnä tilanteessa.
Vedin kyllä täysillä ja sain hyvää palautetta (palaute opettajilta ja ystäviltä oli kuitenkin aika mitäänsanomaton; hyvä). Nautin tän tekemisestä ja mun roolia tarvittiin, jotta meidän esityksen kokonaisuudesta ei olis tullut pelkkää ranteiden viiltämistä. Olin se pieni komedian pilkahdus alussa, välissä ja lopussa.
Mutta jotenkin tää kurssi jätti tyhjäksi ja tyydyttämättömäksi.
Jos olisin valinnu Elinan kurssille eri monologin, joka olis ollu aivan jotain mitä mä en ole (maskuliinen, vakava,ehkä kyyninen, voimakas hahmo), josta olis löytynyt eri tasoja jne. Olisinkohan oppinu enemmän, pystynyt parempaan ja saanu voima-naisen opeista enemmän irti...



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti