Noin hups vain ja 7 tuntia Ellun kanssa meni. Ja oih, kuinka nautin. Risto, eli meidän oma opettajamme on mukava, mutta kyllä sen huomaa kumpi näyttelee ammatikseen ja kumpi vain opettaa näyttelemistä.
Aamu alko tutustumis ringillä, jonka ensimmäinen kolme varttia meni pelkästään gurumme kertomukseen itsestään, tunteista ja teatterista.
Seuraavaksi tuli meidän vuoro kertoa vuorotellen tarinamme tähän saakka. Keskustelun lopputulos vaikutti meihin kaikkiin todella erilaisesti, mutta voimakkaasti. Puolet itki, kertoi syövistä ja suruista, joista ei todellakaan olis koskaan kertonut ton porukan edessä aikasemmin... tai koskaan. Mutta Ellun kysymykset esim. "mikä sua pelottaa", ei jättäny ketään turvaan. Yksi ei halunnu avata itsestään mitään. Osa kerto taas kaiken.
Ite kerroin mikä liittyi asiaan, mutta jätin itkemisen ja suurimmat tunteet välistä. Ihanaa keskustella tuneteista teatteria kohtaan, mutta ehkä hieman tarpeetonta kuitenkin parkua mummon kuolemaa muille, kun aiheena on "minä ja teatteri".
Kuten Elina sanoi, on tärkeää näyttelemisen kannalta osata avata itseään ja omia tuntojaan, tietää mitä itse tuntee. Sillä lavalla näytteleminen pohjautuu niin vahvasti omaan elämään ja elämän katsomukseen. Jos ei tiedä itseään, ei voi kantaa roolihahmoaan aidosti lavalle.
Ihanin vaihe tunnista oli, kun tehtiin lämmittelyitä, keskittymiharjotuksia ja tunneharjotuksia. Se tuntui jo kunnon treeniltä, kun lämmittely alko juoksulla, pompuilla ja lihaskunnolla.
Lopuks tehtiin harjotus nimeltä "Herra Hassuli". Sen teki tänään vaan kolme ihmistä, sen vaativuuden takia. Mä olin yksi onnekkaiden joukosta ja ensimmäinen. Tehtävänä; Tule lavalle näyttävästi laulaen "herra hassuli, herra hassuli tulee täältä..." ja naurata katsojia 10 min ajan, ilman välineitä tai apua. Vain sinä, lava ja 10 min.
...
Tavallinen nainen, täynnä mieletöntä asennetta ja karismaa. Respect.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti