torstai 29. syyskuuta 2011

Kun näyttelet, näyttele niin ettet näyttele.



Eilen oli ensimmäinen demo-esitys. Näytös koostui rakkausnäytelmien pätkistä. Romeo ja Juulia, Lemmenlakko ja itse näyttelin Tsehovin näytelmässä Kirsikkatarha. 


Harjoituksissa riitti draamaa ja kaikkien paineet kohdistuivat iltaan jolloin oli esityksen vuoro. Itse en ollu kauhusta kankeana, jännitin hieman, mutta silloinkin sitä pystynkö pitämään tunteen ja roolin yllä. 








Varjan rooli hyvä näin koulun alkuun. Tsehoville tyypillistä on sanojen ja merkityksen voimakas ero ja käsikirjoitukseen kirjoittamattomat osat. Se teki tästä prokkiksesta todella mielenkiintosen. Nimittäin esimmäisissä harjoituksissa huomasin, että mulle on todella vaikeaa ns. "valehdella" lavalla. Kysyä mitä kello on, mutta tarkoittaa sillä että haluaa toisen henkilön lähtevän tilasta mahdollisimman pian. 
Juu voihan sitä näyttää siihen suuntaavia kliseisiä ilmeitä ja tuhahdella turhuudessaan, mutta juuri oli opetettu että ajatus vie kroppaa. Eli tietoisesti ei saisi ajatella tekevänsä turhautuneen ilmeen vaan pitää OLLA tuhautunut, ja silloin ilme tulee automaattisesti.
Tähän tähtäsin. Meidän kohtaus oli täynnä pelkästään tälläisiä lauseita, kuten "Ja täällä mittarikin on rikki", mutta roolihenkilöni tarkoitti sillä "ahh, just kiss me".
Ensimmäinen kuukaus on antanut todella paljon uusia ajatuksia. Se on myös lyönyt mut maanpintaan. Mulla on opittavaa.... paljon. Ja välillä tulee ne yksinäisten iltojen ajatukset; miksi mä siis oikeesti haluan näyttelijäksi? Onko siinä mitään todellista järkeä ja hyötyä? Pystynkö mä siihen oikeasti.. siis olemaan niin hyvä, että näytellessä on roolihenkilö jokaisella solullaan, varpaankynnestä silmäripsiin. 




Huomenna alkaa uusi kurssi. Elina Knihtilä astuu meidän keskuuteemme ja opettaa ammatin saloja. Yhdessä me aletaan työstämään monologia ja lopuksi se esiteään, meidän toisessa demossa.  

 Jännittää, hymyillyttää ja sydämmen tuntee varpaissa saakka, tästä se lähti todellinen opiskelu.

1 kommentti: